Sadepäivän puuhaa Ylläksellä

14.07.2020

Lähtiessämme Ylläkselle mökkeilemään säätiedotteet näyttivät lähes koko viiden päivän ajalle sateista. Käytännössä yhtenä päivänä oli pieniä sadekuuroja. Kyllähän sitä pikku sateellakin voi ulkoilla, mutta yksi hyvä vaihtoehto on vierailla Yllästunturin luontokeskus Kellokkaan maksuttomissa näyttelyissä. Tein olettamuksen, etteivät lapset jaksa näyttelystä kiinnostua ja olin varautunut siihen, että he kirmaavat näyttelyn läpi kahdessa minuutissa. Selvästikin olin väärässä.

Meän elämää, Kellokas
Meän elämää, Kellokas

5-vuotias ja 11-vuotias saivat kummatkin Meän elämää -näyttelyn ovenpielestä itselleen sopivat tehtävävihkoset. Tehtävien avulla lapset pääsivät tutustumaan näyttelyssä paikalliseen kulttuuriin ja luontoon. Nuoremman vihkosessa oli kuvia muun muassa eläimistä ja kasveista, jotka tuli löytää näyttelystä ja laittaa sitten rasti löytämänsä kuvan kohdalle. Vanhemmalla puolestaan oli täytettävänään ristikko, joihin ratkaisut löytyivät näyttelyn eri osioista. Loppujen lopuksi aikaa vierähti yli tunti. 

Näyttely oli ihanan värikäs ja monipuolinen, hyvin rakennettu, kaiken ikäisille sopiva näyttely. Autoin lapsia heidän tehtävissään ja toisinaan kiertelin ja katselin näyttelyä kaikessa rauhassa kun lapset etsivät tehtäviinsä vastauksia ja auttoivat toisiaan. On se jännä juttu, että vaikka kuinka useasti olen lähtenyt Kellokkaan laidalta ulkoilemaan eri poluille, kuten Varkaankuruun, ei silti ole aikaisemmin vaivautunut käydä sisällä piipahtamassa ja katsomassa mitä siellä olisi tarjolla. Näyttelytkin vaihtuvat, joten jatkossakin on uutta ihmeteltävää.

Näyttelyjen lisäksi Kellokkaasta löytyy muun muassa elokuvateatteri, pieni kirjasto, ravintola ja myymälä sekä infopiste. Vierailun arvoinen paikka!

Kino Kellokas
Kino Kellokas
Myymälä, Kellokas
Myymälä, Kellokas
Vuokramökki Vähä-Reinari | 2020 | Tervetuloa mökkilomalle
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita